Pääset mukaan alumneille suunnattuihin ammatillisiin ja vapaa-ajan tapahtumiin
Kuulut oman alasi alumniverkostoon, mistä on hyötyä sekä ammattiin että työnhakuun
Pääset osaksi yhteisöä, jota kautta voi jakaa uraan ja tekniikkaan liittyvää uusinta tietoa
Olet rakentamassa AS-henkeä ja luomassa elävää yhteyttä nykyiseen ja vanhoihin opiskelijapolviin
Voit hakea yhdistyksen jäseneksi joko täyttämällä oheisen lomakkeen tai sähköpostitse (lue alta lisää).
Hallitus käsittelee hakemuksen seuraavassa kokouksessaan, joita järjestetään noin kerran kuukaudessa.
Vuonna 2020 jäsenyys on ilmaista, eikä täten erillistä jäsenmaksua peritä. Jäseneksi hyväksytään sen perusteella, että täyttääkö jäsentyypin kriteerit.
Jäsenyyden hyväksymisestä tai hylkäämisestä ilmoitetaan sähköpostitse.
Jäsentyypit
Yhdistyksen jäseniä ovat varsinaiset jäsenet sekä kannatus- ja kunniajäsenet.
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä Aalto-yliopistossa tai TKK:lla Automaatio- ja systeemitekniikan killan (AS) ja sen koulutusohjelmien piirissä opiskelleen, opettaneen, tutkineen tai muutoin toiminnassa olleen henkilön. Jäsenyyksistä päättää hallitus, joka harkintansa mukaan voi hyväksyä varsinaiseksi jäseneksi myös henkilön, joka ei täytä edellä mainittuja ehtoja.
Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut yksityinen henkilö, jota ei voida hyväksyä varsinaiseksi jäseneksi, tai oikeustoimikelpoinen yhteisö.
Yhdistyksen kunniajäseneksi voi yhdistyksen kokous kolmen neljäsosan (3/4) ääntenenemmistöllä kutsua henkilön, joka on erityisen ansioitunut yhdistyksen toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä. Esityksen kunniajäseneksi kutsumisesta tekee hallitus, mutta myös kymmenesosan (1/10) yhdistyksen varsinaisista jäsenistä käsittävällä ryhmällä on siihen oikeus. Yhdistyksellä voi samanaikaisesti olla korkeintaan kymmenen (10) kunniajäsentä. Kunniajäseneksi ei voi hakea omatoimisesti hakemuksella.
Tietojen muutos
Mikäli olet jo jäsen tai haluat päivittää esimerkiksi yhteystietosi, tee tämä oheisen lomakkeen kautta: Tietojen muutos
Jäseneksi liittyminen sähköpostitse
Mikäli et halua tai pysty täyttämään nettilomaketta, voit vaihtoehtoisesti lähettää jäsenhakemuksen sähköpostitse hallitukselle: hallitus (ät) as-alumnit.fi
Viestistä tulee käydä ilmi vähintään nimi, sähköposti, puhelinnumero ja kotikunta sekä tieto siitä, haetko varsinaiseksi vai kannatusjäseneksi. Jos haet varsinaiseksi jäseneksi, mutta et täytä alla mainittuja ehtoja, kerro lyhyesti, miksi haet varsinaiseksi jäseneksi. Jos täytät kriteerit, mainitse tutkintosi tai mitä olet opettanut tai tutkinut. Mainitse myös, mikäli haluat liittyä yhdistyksen sähköpostilistalle.